<!– @page { margin: 2cm } P { margin-bottom: 0.21cm } –>
Edaattoreille lähetettiin talousvaliokunnan toimesta kysely ylioppilaskunnan taloudenhoidosta. En käy tässä yksittäisiä kysymyksiä läpi, mutta kommentoin kokonaisuutena tilannetta yksittäisin kommentein. Taloustieteiden vaaliliiton edaattoreiden kesken olemme miettineet näitä ja tässä on jonkinlaista yhteenvetoa. Valitettavasti tässä tulee paljon toistoa edelliseen kirjoitukseen.
Aivan alkuun täytyy vielä kerran todeta, että ylioppilaskunnan jäsenmaksu ja palvelut ovat sopivalla tasolla. On kuitenkin hyvä miettiä, mitä voisi tehdä vielä paremmin. Aina. Palveluiden määrästä ja hinnasta puhuttaessa pitäisi miettiä ylioppilaskunnan koko toimijajoukon kokoa. Lähinnä puheenjohtajistoa, hallitusta ja työntekijöitä. Kaikille näistä maksetaan jonkinlaista korvausta ja kaikki näistä osaltaan käyttävät aikaansa ylioppilaskunnan hyväksi. Pitäisi miettiä kokonaisuutta, palkkioiden suuruutta ja suhdetta toisiinsa eri toimijaryhmien välillä, toimijoiden kokonaismäärää ja tehtävien jakoa, eikä pelkästään tuijottaa 11 työntekijän lukumäärää, ja miettiä, tuntuuko se liian suurelta vai pieneltä vai sopivalta, kuten valitettavan monessa keskustelussa tunnutaan tehtävän.
Jäsenmaksun tulisi nousta jatkuvan toiminnan perusteella inflaation mukaisesti, hieman ehkä hitaamminkin. Sen sijaan isot kertaluonteiset tapahtumat ja projektit tulee jakaa tasaisesti monen eri opiskelijasukupolven välillä. Sille on aivan sama, onko kyse lainasta, aiemmin hankitun pääoman käytöstä vai mistä instrumentista, mutta ylioppilaskunnan tulee välttää viimeiseen asti tilannetta, jossa jäsenmaksua nostetaan kerralla paljon niin ettei seuraavina vuosina tarvitse nostaa. Äkkinäiset ja suuret muutokset jäsenmaksussa, ylös tai alas, ovat aina merkkejä huonosta taloudenpidosta. Eihän tavallinen kuntakaan nosta tai laske veroprosenttia useilla prosenteilla kerrallaan. Samoin ei ylioppilaskuntakaan saa nostaa jäsenmaksua prosentuaalisesti hirveitä kerrallaan. Jäsenmaksun korotukset pitää pystyä jakamaan tasaisesti niin, ettei yksi opiskelijasukupolvi joudu kokonaan toisten sukupolvien toimintojen maksajiksi. Kestävää kehitystä voi harjoittaa myös talouden pidossa.
Ylioppilaskuntatoiminnassa tulee koko ajan miettiä, millä tavalla nykyiset palvelut pystytään tuottamaan vähemmällä rahalla. Ja pitääkö ylioppilaskunnan tuottaa itse kaikkia palveluita. Ulkoistaminen ei aina ole kirosana. Kaikkea ei tarvitse, eikä pysty, siirtämään muiden kontolle, mutta näitä asioita tarvitsee miettiä. Meillä on jo ulkoistettuna liikuntapalvelut (Korkeakoululiikunta), suuri osa kulttuuripalveluista (muun muassa killat) ja kansallinen edunvalvonta (SYL).
Jäsenmaksun kasvulle pitää asettaa rajat. Olen aina ollut sitä mieltä, että jäsenmaksun tulee kasvaa inflaation mukaisesti eli palkat ja peruskulut pitää pystyä kustantamaan jäsenmaksulla. Perustoimintaan käytetään perusrahoitusta ja jäsenmaksutulo jos mikä on perusrahoitusta. Välillä kuitenkin vaikuttaa, että jäsenmaksun korotus on vähän turha helppo ratkaisu jokaiseen ongelmaan. Raha kyllä helpottaa, mutta se ei aina kerro loistavasta edunvalvonnasta.
Ylioppilaskunnan ei tarvitse olla näkyä opiskelijoiden joukossa. Ylioppilaskunnan ei tarvitse kertoa opiskelijoille, että opintorahan tai tulorajojen korotus olisi opiskelijoille ja sitä kautta koko yhteiskunnalle hyväksi. Tai että ravitseva ja edullinen ruoka pitää opiskelijan leivässä. Jokainen opiskelija tajuaa nämä perusasiat. Sen sijaan kaikki päättäjät eivät tätä tajua. Me kilpailemme samoista resursseista muiden yhteiskunnan kuluerien kanssa. Ylioppilaskunnan täytyy näkyä yliopiston, kaupungin ja valtakunnan päättäjien keskuudessa. Rehtorin, kaupunginjohtajan ja alueen kansanedustajien täytyy tietää, kuka on ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja. Se edistää varmuudella opiskelijan hyvää elämää. Se, tietääkö riviopiskelija kauppatieteiden ylioppilas Laitakari (vanh.), kuka on ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, on täysin toisarvoista.
Yksittäisistä isoista tapahtumista vuosijuhla kannattaa järjestää vuosittain, muttei välttämättä samassa mittakaavassa, kuten aiemmin. Samoin voidaan miettiä, mitä tehdään itse ja mitä ulkoistetaan muille. Joka tapauksessa vuosijuhla mahdollistaa kaikkien opiskelijoiden osallistumisen hienoihin pukujuhliin syömään ja juhlimaan. Toisaalta se on oiva paikka sidosryhmien kestittämiseen. Vuosijuhla lisää räjähdysmäisesti ylioppilaskuntatoimijoiden näkyvyyttä päättäjien keskuudessa ja mahdollistaa ylioppilaskunnan kannalta elintärkeiden kontaktien säilymisen ja uusien luomisen.
Jaakko Laitakari
